Menneellä kaudella sijalle 12 päätynyt Bayer Leverkusen on kokemassa muutoksia joukkueessaan, kertoo seuran suomalaispelaaja ja SuomiFutiksen asiantuntija Joel Pohjanpalo.

Sitä, minkälaisia muutokset tulevat olemaan, on toistaiseksi vaikea ennustaa. Pohjanpalo antaa videolla kuitenkin osviittaa suunnasta, johon seura saattaisi olla menossa.

Pohjanpalo kertoi aiemmin päivällä jäävänsä seuraan ainakin ensi kauden ajaksi. Huuhkaja-tähti toivookin saavansa mahdollisimman paljon peliaikaa, sekä tietenkin maaleja aikaiseksi. Pohjanpalo uskoo, että koska onnistui menneen kauden loppupäässä luomaan hyvät tehot pienillä peliminuuteilla, voisi ensi kausi tuoda tullessaan aivan uusia asioita.

Katso Sportti TV:n videolta, mitä Pohjanpalo tuumii seuran ensi kauden mahdollisista hankinnoista.

Tilaa Sportti TV täältä.