Nykyään Hellas Veronassa pelaava italialainen Alessio Cerci kertoo La Gazzetta dello Sportin haastattelussa, että hänen aikansa Atletico Madridissa oli vaikeaa alusta lähtien.

– Kaikki alkoi heti huonosti. Saavuin Madridiin syyskuun alussa täysin valmistautumatta, koska Torino viivytteli siirron tekemisessä, 30-vuotias italialainen sanoi.

Mies on varma, että ei enää ikinä tekisi samaa virhettä uudestaan.

– Jos voisin palata ajassa taaksepäin, en enää menisi Atleticoon. Se päätös maksoi minulle paljon. Menetin niin paljon henkilökohtaisesti. Halusin vain Mestarien liigassa ja ottaa uuden askeleen urallani.

Romassa jalkapallokasvatuksensa saanut Cerci pelasi vain yhden kokonaisen ottelun Diego Simeonen joukkueessa.

Ensi kaudella Veronassa pelaava laituri yrittää päästä taas vauhtiin urallaan ja ottaa menetetyn ajan takaisin.

– Haluan saada vähän sitä aikaa takaisin minkä menetin. Haluan pelata. Kaksi vuotta vain katselleena muiden peliä, on kiva tuntea kipua jaloissani harjoitusten jälkeen.