Tällä hetkellä ilman sopimusta oleva Berat Sadik harjoittelee FC Lahden liigajoukkueen mukana pitääkseen kuntoaan yllä. Sadik pelasi viimeiset kaksi kautta Venäjällä Krylja Sovetov Samarassa, jossa peliaika jäi vähäiseksi.

Sadik kertoi Etelä-Suomen Sanomille taustat, miksi aika Venäjällä oli melkoista selviytymistä.

– Pelillisesti homma lähti heti alusta asti väärään suuntaan. Ehdin olla pari peliä mukana ja sitten tuli loukkaantuminen maajoukkuepelissä. Kaksi kuukautta jouduin olemaan sivussa ja siinä vaiheessa seura ilmoitti, että he haluavat purkaa sopimuksen.

– En siihen suostunut ja siitä alkoi hirmu vääntö, joka kesti miltei sen koko kaksi vuotta, Sveitsistä Venäjälle siirtynyt Sadik kertoi ESS:lle.

Sadik nousi monen suomalaisen huulille, kun hän pelasi upean kauden HJK:n paidassa vuonna 2011. Seuraavan kauden jälkeen HJK ei kuitenkaan jatkanut miehen sopimusta ja hyökkääjä lähti Sveitsiin. Siellä Sadik pelasi elämänsä jalkapalloa FC Thunin riveissä ennen siirtymistään Venäjälle. Aika Venäjällä koetteli, mutta mies osasi silti myös nauttia ajasta.

– Muutoin viihdyin perheeni kanssa Venäjällä hyvin. Osaan kääntää asiat niin, etten hirveästi stressaa. Toki täytyy sanoa, että seuran puolelta tuli aikamoista painostusta. Välillä tuli fiilis, että pitäisikö lyödä hanskat tiskiin. Sinnittelin kuitenkin loppuun asti, Sadik sanoi.

Tulevaisuudesta Sadik ei vielä liiemmin hiiskunut. Huuhkajissakin esiintynyt maalitykki kertoi, että yksi mahdollisuus on palata Sveitsiin, mutta mitään tarjouksia ei ole vielä suljettu kokonaan pois.

– Minulle ei ole suurta merkitystä, onko seura idässä vai lännessä. Kokonaispaketti ratkaisee, minne lopulta lähdetään, Sadik totesi.

Lue ESS:n kattava juttu Sadikista tästä linkistä.