HJK pelasi kotonaan 1-1-tasapelin FK Shkendijan kanssa, mutta se ei riittänyt jatkopaikkaan. Makedonialaisjoukkue eteni jatkoon Eurooppa-liigan karsinnoissa yhteismaalein 4-2.

Putoaminen Euro-peleistä oli toki pettymys HJK:lle. Kauden päätavoite on silti yhä elossa, nimittäin Veikkausliigan voittaminen, mikäli on uskominen päävalmentaja Mika Lehkosuota.

– Tietysti olemme pettyneitä, mutta meidän isoin tavoite tällä kaudella on Veikkausliigan voitto ja nyt alamme keskittymään siihen. Lisäksi olemme Suomen Cupin finaalissa, joten paljon on pelissä vielä, Lehkosuo sanoi ottelun jälkeen lehdistötilaisuudessa.

Eurooppa-liiga on ollut kahtena edellisenä vuotena murheenkryyni helsinkiläisille. HJK:n kausi on lähtenyt molempina vuosina Euro-pelien jälkeen synkkään laskuun. Samalla on myös karannut mestaruus.

– Jokainen ryhmä on aina erilainen. Tätä asiaa on puitu jo keväällä ja talvella, että mitkä meidän kauden tavoitteet ovat. Ja silloin on asetettu tavoitteeksi Veikkausliigan voitto, nyt se sitten konkretisoituu.

– Tietysti mieli on nyt matalana, mutta nopeasti ne Veikkausliigan pelit taas alkavat, ja silloin haluamme taas näyttää ja jatkaa sitä hyvää kautta, mikä meillä on ollut menossa Veikkausliigassa, Lehkosuo sanoi.

Lehkosuon puheista saa helposti sellaisen käsityksen, että Eurooppa-liigaan ei tällä kaudella oltu asetettu suurempia tulostavoitteita. Nyt kuitenkin on selvää, että ainoa, mikä HJK:lle tästä kaudesta kelpaa, on Veikkausliigan mestaruus.

HJK teki hiljattain kaksi pelaajahankintaa vahvistaakseen joukkuettaan. Lehkosuo ei Shkendija-ottelun jälkeen lähtenyt spekuloimaan mahdollisilla tulevilla hankinnoilla.

– Kaikki on aina mahdollista silloin, kun siirtoikkuna on auki. Silloin ei voi kukaan sanoa mitään absoluuttista. Ei ole tällä hetkellä mitään tiedotettavaa asiasta, Lehkosuo sanoi.