Nyt mennään todella kovaa harjoituksissamme. Tai yhtä kovaa on menty aikaisemminkin, mutta jotenkin kaikesta aistii, että joukkueella on päällä tekemisen meininki. Uusi valmentajamme vaikuttaa oikein hyvältä, harjoitukset ovat olleet mielekkäitä. Ihan koko joukkue ei ole vielä paikalla, sillä Confederations Cupiin osallistuneet pelaajat ovat vielä ansaitulla lomalla.

Eikä siirtomarkkinoillakaan ole tapahtunut vielä paljoa. Uskoisin, että meiltä vielä lähtee pelaajia ja vastaavasti myös tulee. Esimerkiksi kärkimiehistämme Javier ”Chicarito” Hernandezin seuraavista vaiheista on mediassa spekuloitu paljon. Hän ei ole vielä palannut, mutta huhujen mukaan matka olisi jatkumassa muualle. Alkukauden perusteella tulemme pelaamaan yhdellä varsinaisella kärjellä ja jos Chicarito lähtee, ainoat kärjet ovat minä ja Stefan Kiessling. Siksi ei olisi mikään maailman suurin ihme, jos meille vielä hyökkääjä tulisi.

Toppari on todennäköisesti tulossa myös, keskikentällekin kenties haetaan lisää vaihtoehtoja. Meillä oli viime kaudella erittäin laaja rinki ja julkisestikin on todettu, että rinkiä supistetaan jonkin verran. Jo tietysti se, ettemme ole valitettavasti mukana euro-otteluissa vähentää ottelumäärä aikaa paljon. Viime kauden laajan ringin yksi syy oli juuri Mestarien liigassa.

Saksassa juostaan pre-seasonilla paljon, eikä ensimmäinen puolitoista viikkoa ole tehnyt poikkeusta. Kunto luodaan nyt. Jonkin verran on ollut puhetta jengikavereiden kanssa siitä, että kyllähän tällaisen reilu kuukauden pre-seasonin jaksaa vetää. Tulkaapa kokeilemaan Suomeen neljän kuukauden valmistautumisjaksoa… Sen selittäminen ei ihan helposti onnistukaan.

Yksi treenipeli on takana. Pelasimme alasarjajoukkuetta vastaan hirmuisessa tappohelteessä. Pelasimme kahdella eri joukkueella eli kaikki pelaajat vaihtuivat tauolla. Meillä oli pieni lisäpanos: jokaisesta rikkeestä vastustajaan ja siitä, että vastustaja pystyi antamaan seitsemän syöttöä omille putkeen, kuitattiin juoksua treeneissä. Meidän puoliskomme aiheutti sitä tavaraa vähän vähemmän, mutta kyllähän matsin aikana seuraavalle päivälle juoksemista kertyi – vaikka olisimme voineet voittaa sen matsin jotain 15-0. Voitimme reilusti ja tein itse 2-0-maalin.

Täällä ei muuta kuin kovaa duunia ja katsellaan, mitä siirtomarkkinoilla tapahtuu. Pidetään myös peukut pystyssä torstain suomalaisjengeille euro-cupeissa. Keskiviikkona ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan.

Huuhkajien ja Bayer Leverkusenin hyökkääjä Joel Pohjanpalo on SuomiFutis-sivuston asiantuntija, jonka ”Jollen Danger Zone” tuo iloa lukijoillemme kolumnien ja videoiden muodossa (uutinen).