Manchester Unitedin managaeri Jose Mourinho haluaa vahvistaa keskikenttäänsä kesän siirtoikkunan aikana. FCInterNews-sivusto tietää kirjoittaa, että ManU olisi hyvin lähellä päästä sopimukseen Internazionalen Ivan Perisicin, 28, kanssa.

Mourinho on ollut halukas tuomaan keskikentälle joko Perisicin tai Tottenhamin keskikenttäpelaaja Eric Dierin. Tottenham on kuitenkin sanonut jyrkästi, ettei Dier ole kaupan, joten katseet ovat suunnattu Perisiciin.

Sivuston mukaan ManU on ollut yhteydessä Perisicin agentti Fali Ramadaniin ja kauppa pyritään saamaan maaliin seuraavan 48 tunnin aikana. The Sun -lehti kertoo, että seurat olisivat jo päässeet yhteisymmärrykseen siirtosummasta. Lehden mukaan ManU maksaisi Interille 40 miljoonaa puntaa (noin 45,5 miljoonaa euroa) Perisicista.

Kroatian maajoukkueessa avainpelaajiin kuuluva keskikentän maestro pelasi viime kaudella Interin riveissä 36 ottelua Serie A:ssa, joissa hän teki kunnioitettavat 11 maalia.

Lähde: Calcio Mercato