Tänä kesänä siirtomarkkinoilla eritoten puolustajiin panostaneen Manchester Cityn ostobudjetti on valtavan suuri.

Siirtoikkuna alkoi ennätyshankinnalla, kun City osti maailman kalleimmaksi tulleen maalivahdin Edersonin Benficasta 40 miljoonan euron hinnalla.

Kun veräjälle oli saatu uusi vahti, alkoi Pep Guardiolalla puolustuslinjan uusinta. Kyle Walker saapui seuraan Tottenham Hotspurista ja Danilo Real Madridista. Miesten yhteenlaskettu ostohinta oli 81 miljoonaa.

Tämä ei kuitenkaan riittänyt Guardiolalle, sillä valmentaja hankki vielä Benjamin Mendyn AS Monacosta 57,5 miljoonalla.

Vaikka kesän ostokset ovat olleet kalliita, niin ovat myös jo valmiiksi rosterissa olevat pelaajat.

Toppari Vincent Kompanyn markkina-arvo on tällä hetkellä 22 miljoonaa. Vastaavasti John Stones arvostetaan 35 miljoonaan. Stonesin arvo ei kuitenkaan anna täyttä kuvaa asiasta, sillä mies hankittii Cityn vahvuuteen viime kesänä 55,6 miljoonan siirtohinnalla Evertonista.

Cityn puolustuksen yhteenlaskettu hinta on noin 220 miljoonaa euroa, tosin hieman laskutavan mukaan vaihdellen.

Tavalliselle kadun tallaajalle summa saattaa olla käsittämättömän iso. Näin ollen havainnollistavana esimerkkinä todettakoon, että Bosnian valtion puolustusvoimien vuosittainen budjetti on 200 miljoonaa euroa, kun Kongon tasavallan puolustusmenot taas jäävät vaatimattomaan 151 miljoonaan.