HIFK:n Mikael Forssell avasi mietteitään jalkapalloilijan mediajulkisuudesta seuran videohaastattelussa.

Kysyttäessä minkälainen olisi ideaalitilanne jalkapalloilijan ja median välillä Forssell kertoi, että molemminpuolinen luottamus on tärkeää.

– Ideaalissa tilanteessa toimittajien ja pelaajien välillä on hyvä yhteistyö. Jos jotain tapahtuu, niin sinulle annetaan aina se mahdollisuus kertoa oma näkemyksesi siihen juttuun.

Samalla mies totesi, että aina tällaista yhteistyötä ei saavuteta.

– Sitä se ei valitettavasti aina ole. Tottakai löytyy toimittajia ja medioita, jotka kunnioittavat tuollaisia juttuja. Mutta löytyy myös monia, jotka ovat kiinnostuneempia myymään lehtiä ja saamaan aikaiseksi sensaatiojuttuja.

36-vuotias Forssell toivoikin, että toimittajat keskittyisivät enemmän itse jalkapalloon.

– Olen aina toivonut, että he kirjoittaisivat pelaamisestani ja maaleistani, eikä niinkään siitä, missä asun ja minkälaisella autolla ajan.

Samassa haastattelussa Forssell kertoi, että enemmän kuin paineita, mies tuntee ylpeyttä pukiessaan maajoukkuepaidan ylle. Tällä kaudella neljä maalia tehnyt Forssell on pelannut pitkän uransa aikana muun muassa Chelseassa, sekä Hannover 96:ssa.

Katso HIFK:n Twitteriin lataama haastatteluvideo alta. Jos twitti ei näy, voit katsoa sen tästä