Arsenalin Arsene Wenger avasi tuntojaan valmentajana olemisesta French Footballin haastettelussa.

Pitkän uran Tykkimiesten peräsimessä tehnyt ranskalainen muun muassa kertoi, miten karvaalta tappiot hänelle maistuvat.

Kysyttäessä, mikä on haastavin osa valmentajan pestiä, Wenger kertoi, että häviäminen on sanoinkuvaamattoman vaikeaa.

– Jokainen tappio tuntuu painajaiselta, mies julisti.

– Yksi huonoista puolista siinä, että pysyy pitkään samassa seurassa on, että tunnet valtavaa häpeää hävityistä otteluista. Vastaavasti mitä pidempään olet, sitä vaikeammaksi tulee arvioida, että kuinka syvästi muut kokevat tappiot, 67-vuotias valmentaja kertoi.

– Kannattajien viikonloppu saattaa mennä pilalle hävityn pelin vuoksi. Jotkut voivat itkeä, mies sanoi ja toi esiin englantilaisen kannattajakulttuurin syvyyttä.

Wenger painotti juuri kokemuksen tuomaa ymmärrystä seuran ja sen kannattajien toiminnasta. Valmentaja muun muassa pohti, että jos joku on vain kaksi vuotta seurassa, hän ei välttämättä ikinä tule ymmärtäneeksi, kuinka merkityksellinen osa tietty jalkapallojoukkue voi olla ihmisen elämää.