Englannin Mestaruussarjassa pelaavan Burton Albionin puheenjohtajan Ben Robinsonin mukaan kaikkien aikojen pikajuoksija Usain Bolt on tervetullut seuraan testijaksolle, kertoo Burton Mail.

Bolt, 30, päätti yleisurheilu-uransa viime viikonloppuna Lontoon MM-kisoihin, joista hänelle jäi käteen pronssimitali sadan metrin juoksusta. 4x100m viestissä jamaikalaistähti loukkaantui ja joutui keskeyttämään kisan.

– Olen varma, että voisimme tarjota testijakson. On hän ainakin nopea, jos ei muuta! hehkutti Robinson SunSportille.

– Olisimme tietysti erittäin kiinnostuneita. Olen varma, että manageri antaisi hänelle testijakson. Hän on tehnyt niin paljon omalle lajilleen. Jos hän kykenee laittamaan sen saman määrän intoa ja omistautumista jalkapalloon, niin ken tietää, mitä edessä odottaa?

– Mestaruussarjan taso on erittäin korkealla, ja tietenkin hänellä täytyisi olla lahjoja, jotta hän pääsisi joukkueeseen.

Jamaikalaisen taidoista jalkapalloilijana ei ole juurikaan todisteita, mutta itseluottamus hänellä on ainakin kohdallaan.

– En sano, että minusta tulisi maailman paras jalkapalloilija, mutta olisin hyvällä tasolla. Ehkäpä Wayne Rooneyn tasolla, veisteli Bolt aiemmin tänä vuonna FourFourTwon mukaan.