Ilves ajaa kovaa tahtia omia junioreitaan seuran edustusjoukkueeseen, ja lisää on luvassa.

Moni seuran nykyisistä tukipilareista on saanut jalkapallo-oppinsa Ilveksen juniori-ikäluokissa, kerännyt kokemusta muualta ja palannut Tampereelle, kuten maalivahti Mika Hilander ja puolustaja Antti Hynynen.

Viime vuosina seuran juniorituotannosta liigaan ovat nousseet muun muassa Tatu Miettunen ja Lauri Ala-Myllymäki.

Kolmivuotisen sopimuksen jo allekirjoittaneen Tariq Kazin lisäksi tällä viikolla harjoituksissa ovat olleet mukana B-juniori-ikäiset Jesse Huhtala, Roope Huhtala sekä Janne-Pekka Laine.

Huhtalan veljeksistä vanhempi Jesse, 17 kertoili ensivaikutelmiaan edustusjoukkueen toimintaan tutustumisesta.

– Ei ollut mikään yllätys, että vauhtia näissä treeneissä riittää. Tilanteisiin tullaan kovaa ja pallollisena on vähemmän aikaa toimia. Parhaani teen ja sekin toki helpottaa, että on muita junioreita mukana. Veljellistä kilpailua myös, kertaa Huhtala Ilveksen verkkosivuilla.

– Pelasin aiemmin Pirkkalan Jalkapalloklubissa. Pelasin muitakin lajeja, mutta futis vei voiton. Ilvekseen tultuani olen kehittynyt paljon. Saan uusia haasteita, kuten ykkösjoukkueen mukana harjoittelemisen. On mielenkiintoista seurata liigapelejä ja toivottavasti olen vielä joskus itsekin siellä kentällä.