IFK Norrköpingin suomalaispelaaja Simon Skrabb, 22, sai mahdollisuutensa avauskokoonpanossa Allsvenskanin ottelussa IK Sirius FK:ta vastaan sunnuntaina.

Skrabb käytti paikkansa loistavasti ja hänet valittiin 1-0-voittoon päättyneen ottelun parhaaksi pelaajaksi. Skrabb otettiin vaihtoon, kun 90 minuuttia oli jo pelikellossa täynnä.

– Se oli koko joukkueelta vahva esitys, paljon kovaa työtä. Kiva saada sellainen arvio (parhaan pelaajan palkinto), Skrabb totesi ottelun jälkeen corren.se-sivustolle.

Skrabb siirtyi täksi kaudeksi Norrköpingiin Geflestä, mutta alkukausi meni loukkaantumisen takia pilalle. Ottelu Siriusta vastaan oli ensimmäinen kerta, kun suomalaistaituri oli uuden seuransa Norrköpingin avauskokoonpanossa Allsvenskanin ottelussa. Näytöt olivat sen verran hyvät, että paikka avauksessa voi tulla useamminkin.

– Sen saa valmentaja arvioida. Olen silti tyytyväinen panokseeni, Skrabb totesi.

IFK:n ainokaisen Siriusta vastaan teki Sebastian Andersson. IFK:n toinen suomalaispelaaja Daniel Sjölund oli sivussa kantapäävamman takia.

Norrköping on sarjassa viidentenä, tasapisteissä nimenomaan Siriuksen kanssa. Kolmantena ja Eurooppa-liigan karsintoihin oikeuttavalla sijalla oleva AIK on kaksi pistettä edellä.