Uruguayn maajoukkue tiedotti tänään, että hyökkääjä Luis Suarez on sivussa peleistä ainakin neljästä viiteen viikkoon polvivamman vuoksi.

Pahimmin uutiset osuvat Suarezin seurajoukkueeseen FC Barcelonaan. Seuralle on viime päivien aikana manattu jo muutenkin lopun ajan merkkejä.

Barcelonan pelillinen alamäki alkoi brassitähti Neymarin lähdöstä PSG:hen. Neymaria korvaamaan tullut Paulinho sen sijaan lytättiin hankintana jo ennen ainuttakaan peliä.

Kenties Paulinhon hankinta kertoo koko seuran alennustilasta, tai ainoastaan siitä, ettei se ole kyennyt hankkimaan pätevää korvaajaa Neymarille.

Yhtä kaikki, Barcelona hävisi Real Madridille Espanjan Super Cupissa kaksi kertaa putkeen. Yhteislukemat kamppailulle olivat tylyt 5-1.

Jahka Barcelona mielii palata La Ligan korkeimmalle pallille, sen on voitettava ottelut heti kauden alusta saakka. Tällä hetkellä seura näyttää olevan kuitenkin pahassa syöksykierteessä. Edes Lionel Messi ei kykene yksin johdattelemaan seuraa niihin urotöihin, joita Espanjan mestarilta vaaditaan.