Tottenham Hotspurin itävaltalaispuolustaja Kevin Wimmer neuvottelee 15 miljoonan punnan (noin 16,5 miljoonaa euroa) siirrosta West Bromwich Albioniin, kertoo The Telegraph.

West Brom -manageri Tony Pulis toivoo kiinnittävänsä 24-vuotiaan Wimmerin joukkueeseensa jo tällä viikolla. Pulis hylkäsi jopa aikeensa hankkia Middlesbrough’n puolustuksen pilarin Ben Gibsonin, jotta hän voisi keskittyä Wimmeriin.

Telegraphin mukaan Spursin ja Albionin väliset neuvottelut ovat jo pitkällä, mutta myös Crystal Palace ja Stoke ovat osoittaneet kiinnostuksensa itävaltalaispuolustajaan.

Wimmer liittyi Tottenhamiin vuonna 2015 saksalaisesta FC Kölnistä, mutta hän pääsi viime kaudella avauskokoonpanoon vain neljä kertaa.