KS: MYPA antaa tasoitusta eurokentällä – afrikkalaispelaajat jäävät kotiin
Eurooppa-liigan ensimmäisen karsintakierroksella walesilaisen Cefn Druids AFC:n kohtaava MYPA antaa isännille tasoitusta ensimmäisessä osaottelussa vieraskentällä. MYPA jättää kolme afrikkalaispelaajaansa kotimaahan puuttuvien viisumien takia. Asiasta kertoo Kouvolan Sanomat.
Nigerialaishyökkääjä Olajide Williams, sierraleonelainen keskikenttäpelaaja Hassan Sesay ja ghanalaiskärki David Opoku olisivat joutuneet matkustaneet Tukholmaan viisumien hakua varten, mutta reissu osoittautui liian kuluttavaksi.
– Tukholman lähetystössä olisi vastaanotto ollut kello 9 tiistaiaamuna, joten pelaajat olisivat joutuneet lentämään sinne varsin aikaisin. Sen jälkeen he olisivat lentäneet takaisin Helsinkiin ja taas varhain keskiviikkoaamuna joukkueen mukana Manchesteriin. Kysymys kuuluukin, että olisivatko he olleet täydessä pelikunnossa torstai-iltana Walesissa. Teimme sitten maanantain HJK-pelin jälkeen päätöksen että kolmikko jätetään suosiolla kotiin lepäämään, MYPA:n puheenjohtaja Seppo Mäkinen toteaa lehdelle.
”Teimme kaikkemme”
Mäkinen painottaa, että seura yritti saada afrikkalaispelaajat mukaan reissuun. – Teimme kyllä kaikkemme, että viisumit olisi saatu. Olimme Palloliiton ja Uefan lisäksi yhteydessä jopa ihan ministeritasolle asti. Aikataulullisesti ja teknisesti viisumien saanti olisi jopa vielä onnistunut, mutta kiire siinä olisi tullut, Mäkinen sanoo. MYPA joutuu tasaamaan puntteja myös toisessa osaottelussa, sillä se pelaa kotipelinsä evakossa Lahdessa (uutinen). Lue juttu Kouvolan Sanomien nettisivuiltaLUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lohkovoitto jäi maalin päähän – Helmarit MM-jatkokarsintaan
- HJK järjesti hurjat maalijuhlat Suomen Cupissa
- TOP 5: Nämä tähdet taistelevat MM-kisojen maalikuninkuudesta
- MM-kisojen ennakko, lohko F: Musta hevonen ja nouseva jalkapallomaa
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- Voi ei! MM-kisojen menestyjäehdokkaille isoja loukkaantumishuolia – tähdet ulos turnauksesta?
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- MM-kisoista puuttuu merkittäviä jalkapallomaita – nämä kovat joukkueet jäivät ulos
- L’Équipe: Ousmane Dembélé sanoi suorat sanat Kylian Mbappélle – iso vaatimus!
- MM-kisojen ennakko, lohko E: Potentiaalisin musta hevonen löytyy Etelä-Amerikasta
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia