AC Oulun pääkäskyttäjä kovasanaisena: ”Osa pelaajista liian kilttejä, joita ei s**t*na huvittanut pelata tosissaan”
OPS ja AC Oulu kohtasivat keskiviikkona Oulun derbyssä. Paikallispeli keräsi hurjan kiinnostuksen, sillä paikalle oli kerääntynyt peräti 4007 katsojaa.
OPS-luotsi Luiz Antonio oli taiston tauottua pettynyt, sillä ryhmä oli pitkään kiinni voitossa Jean Fridolin Nganbe Nganben ensimmäisen puoliajan osumalla. Vierailijoiden Joni Mäkelä onnistui kuitenkin pilaamaan isäntien juhlat vain kuusi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä.
– Olen erittäin pettynyt viimeiseen kuuteen minuuttiin. On tasapeli tietysti parempi kuin ottaa turpaan, mutta meillä oli lopussa kaksi paikkaa, joista olisi pitänyt iskeä 2 – 0 ja peli olisi ollut siinä, Antonio lausuu seuran verkkosivuilla.
Vierailijoiden luotsi Juha Malinen kävi puolestaan ottelun jälkeen kuumana suojattiensa intensiteetin puutteen vuoksi.
– Osa meidän pelaajista on liian kilttejä, joita ei saatana huvittanut pelata tänään tosissaan. Ei siinä auta, että puoliajalla räyhätään kopissa. Ei jumalauta voi olla niin, että jätkät luulevat, että me kävellen voitamme OPS:n! Täällä taistellaan elämisestä ja isoista asioista, kun jalkapallo on tekemässä tuloaan kaupunkiin, niin silloin pitäisi näkyä sydäntä tässä hommassa, Malinen jyrähti.
– Se, että valmistautuminen epäonnistui, menee valmentajan piikkiin. Valitettavasti tein virhearvioinnin ja kannan siitä kyllä vastuun. Minun olisi pitänyt sytyttää joukkue ennen peliä.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lionel Messistä tipahti rohkaisevaa tietoa aivan MM-kisojen alla
- MM-kisojen ennakko, lohko D: Yhdysvallat lähtee valtavien paineiden kanssa kotikisoihin
- Huipputuomari ulos MM-kisoista – USA esti pääsyn
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Jürgen Kloppia kosiskellaan takaisin penkin päähän – agentilta tyly kuitti
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- Christian Eriksenin voinnista uutta tietoa – kotiutuminen lähellä
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisojen ennakko, lohko C: Brasilia lähtee jahtaamaan maailmanmestaruutta
- Pikkuhuuhkajien voittokulku jatkuu – nyt kaatui Norja!
- MM-kisoihin valmistautuva Lamine Yamal avasi Ballon d’Or -pettymystään – ”Luulin voittavani”
- MM-kisojen ennakko, lohko B: Kultainen sukupolvi jahtaa selkeää suosikkia
- Brasilialle raju takaisku MM-kisoissa: avauksen mies ulos – Man Unitedin suurhankinta mukaan!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”