Huuhkaja-kärki Teemu Pukin edustama saksalaisseura FC Schalke lähtee keskiviikkoiseen Euroopan liigan lohkovaiheen viimeiseen otteluun todellisella B-miehistöllä. Päävalmentaja Huub Stevens ilmoitti jo toissa viikolla joukkueensa varmistettua paikkansa lohkoykkösenä, että hän tulee lepuuttamaan useita avainpelaajia.

Gelsenkirchenistä kaikuvien tietojen mukaan Israelin matkalta Maccabi Haifan vieraaksi jäävät pois ainakin maalinsylkijä Klaas-Jan Huntelaar, espanjalaistähti Raul, ykkösvahti Lars Unnerstall, puolustajat Christian Fuchs ja Kyriakos Papadopoulos sekä keskikenttämiehet Joel Matip, Jermaine Jones ja Lewis Holtby.

Edellä mainittujen lisäksi Pukki on edustuskelvoton keskiviikkoisessa kamppailussa edustettuaan Helsingin Jalkapalloklubia karsintakierroksella.

Myös päävalmentaja jättää Israelin matkan väliin


//

Runkopelaajien lisäksi myös hollantilaisluotsi Stevens jättää Israelin matkan väliin. FC Schalke tiedotti tiistaina kotisivuillaan, että Stevensin äiti on vakavasti sairastunut ja päävalmentaja jäi tästä syystä viime hetkellä lentokoneesta pois.

Saksalaisseuran peräsimessä Euroopan liigan lohkovaiheen viimeisessä ottelussa on siten kakkosvalmentaja Seppo Eichkorn.