FC Schalken maalinsylkijä Klaas-Jan Huntelaar suitsuttaa suomalaista aisapariaan Teemu Pukki saksalaisseuran kotisivuilla julkaistussa haastattelussa.

– Hän on erinomainen pelaaja, joka liikkuu hyvin. Pukin myötä meillä on enemmän miehiä kärjessä ja voimme pelata paremmin yhteen, Huntelaar sanoo.

Hollantilaiskärki myöntää kuitenkin, että viikonlopun 5-0 voittomatsissa Werder Bremeniä vastaan 55. peliminuutilla nähtiin tilanne, jossa Pukin olisi oman ratkaisun sijaan pitänyt syöttää paremmin sijoittuneelle Huntelaarille.

– Syöttäminen olisi varmasti ollut tuossa tilanteessa parempi ratkaisu. Mutta niin ajattelen yleensä, kun seison itse vapaana. Teemu sanoi kuitenkin samaa päätösvihellyksen jälkeen pukukopissa, Huntelaar paljastaa.

FC Schalken syyskausi huipentuu keskiviikkona Saksan cupin otteluun Borussia Mönchengladbachia vastaan. Pelissä on paikka kahdeksan parhaan joukkoon.

– Tiedämme, että meillä on ainoastaan tässä yhdessä ottelussa mahdollisuus hankkia jatkopaikka. Niinpä motivaatio-ongelmia lauantain murskavoiton jälkeen ei tule olemaan. Vastustaja on kova, eikä ottelusta tule helppoa, Huntelaar tietää.

//