Borussia Mönchengladbachin päävalmentaja Lucien Favre on nostanut saksalaisseuran aivan Bundesliigan kärkeen eritoten nuorien pelaajien avulla. Luotsilla on selvästikin kyky muovata hiomattomat timantit loistoon.

Yhden mielenkiintoisen pelaajan hän bongasi elokuussa vierailtuaan euromatsissa Schalke-HJK: Keskikenttämies Alexander Ring herätti Favren mielenkiinnon ja tällä viikolla suomalaisen siirto saatiin toteutettua.

Ringin kaltaiselle nuorelle pelaajalle on tärkeätä, että juuri valmentaja on hänet seuraan halunnut. Saksalainen Bild-lehti spekuloi kuitenkin perjantain numerossaan, että Favre suunnittelisi Borussian jättämistä kesällä. Se sekoittaisi myös Ringin kohdalla pakan uudestaan.

Bild perustaa pohdintansa kahteen asiaan: kesällä karkaaviin avainpelaajiin (Marco Reus ja Roman Neustädter) sekä mahdolliseen menestykseen, jota Mönchengladbachin miehistöllä ei voisi enää parantaa.

– On lähdettävä, kun on saavuttanut huipun – eikä vasta silloin, kun potkut ovat edessä, saksalaislehti siteeraa Borussia-valmentajan mottoa.

Esimerkiksi Hannu Tihisen edustaman FC Zürichin peräsimestä Favre lähti Sveitsin mestarina. Alexander Ringille menestysluotsin lähtö jo puolen vuoden yhteisen työskentelyn jälkeen ei olisi hyvä asia.