A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen on nimennyt joukkueensa Trinidad & Tobagon pelileirille tammikuun lopulla. Lähinnä Pohjoismaissa pelaavista pelaajista koostuvan ryhmän vahvuus on 20 pelaajaa.

Huuhkajat lähtee kohti Trinidadia tiistaina 17.1. ja kohtaa matkan aikana A-maaottelussa isäntämaa Trinidad & Tobagon sunnuntaina 22.1. sekä isäntämaan olympiajoukkueen toisessa ottelussa keskiviikkona 25.1.

Matkaan Huuhkajat lähtee positiivisin odotuksin.

– Tämä osuu erittäin hyvään ajankohtaan sikäli, että on hyvä saada lähinnä Skandinaviassa pelaaville pelaajille harjoittelua ja kaksi hyvää peliä nurmella tähän aikaan vuodesta, päävalmentaja Mixu Paatelainen toteaa.

”Hyvällä ryhmällä matkaan pääsemme”

– Ryhmästä puuttuu joitain pelaajia, jotka olisi ehkä ollut mahdollisuus saada mukaan, mutta hyvällä ryhmällä matkaan pääsemme.

Mixu korostaa, että ottelu- ja harjoitusmatkan tarkoituksena on jälleen kerran tutustuttaa pelaajia Huuhkajiin lähemmin.

– Mukana on pelaajia, jotka tulevaisuudessa nähdään toivottavasti uudemmankin kerran A-maajoukkueympyröissä. Toki mukana on pelaajia, jotka ovat jo aiemmin olleet mukana, mutta osa on ensi kertaa näissä kuvioissa.

Huuhkajat Trinidad & Tobagoon

Lukas Hradecky, Esbjerg fB, 24.11.1989, 8/0
Jesse Joronen, Fulham FC, 21.03.1993, 0/0
Joona Toivio, Djurgårdens IF, 10.03.1988, 8/1
Mikko Sumusalo, HJK, 12.03.1990, 0/0
Markus Halsti, Malmö FF, 19.03.1984, 5/0
Paulus Arajuuri, Kalmar FF, 15.06.1988, 1/0
Joni Aho, FC Inter, 12.04.198, 2/0
Hannu Patronen, Helsingborgs IF, 23.05.1984, 1/0
Ilari Äijälä, FC Honka, 30.09.1986, 0/0
Sebastian Sorsa, HJK, 25.01.1984, 1/0
Joni Kauko, FC Inter, 12.07.1990, 0/0
Juha Hakola, Ferencvárosi TC, 27.10.1987, 1/0
Toni Kolehmainen, TPS, 20.07.1988, 0/0
Kasper Hämäläinen, Djurgårdens IF, 08.08.1986, 20/5
Daniel Sjölund, Djurgårdens IF, 22.04.1983, 31/2
Sebastian Mannström, HJK, 29.10.1988, 2/0
Riku Riski, Hønefoss BK, 16.08.1989, 4/0
Berat Sadik, HJK, 14.09.1986, 6/0
Akseli Pelvas, HJK, 08.02.1989, 0/0
Mika Ääritalo, TPS, 25.07.1985, 4/0

Joukkueenjohto

Mixu Paatelainen, päävalmentaja
Markku Kanerva, valmentaja
Antti Niemi, maalivahtivalmentaja
Mika Lehtimäki, fyysinen valmentaja
Heikki Kinnunen, lääkäri
Jari-Pekka Keurulainen, fysioterapeutti
Paavo Leiramo, fysioterapeutti
Hannu Kanerva, fysioterapeutti
Jari Parikka, huoltaja
Lennart Wangel, joukkueenjohtaja

//