36-vuotias Jussi Jääskeläinen on vartioinut Englannin Valioliigan Boltonin maalia kaudesta 1997 alkaen. Yli 500 ottelun aikana ”Jässi” on noussut seuraikoniksi, jonka paikka avauskokoonpanossa on ollut pitkään selviö.

Asetelmassa on hiljattain ollut nähtävissä pientä muutosta, kun Boltonin manageri Owen Coyle on peluuttanut tällä kaudella enemmän myös toista torjujaa, Adam Bogdania.

– Adam on juuri nyt maalissa, mutta Jussi on tullut takaisin ja on käytettävissä, Coyle kertoo The Bolton Newsin verkkosivuilla.

Jääskeläinen on kärsinyt loukkaantumisesta kauden aikana, mikä on tietysti vaikuttanut myös peliaikaan.

– Adam astui esiin ja hän on ollut fantastinen. Minun täytyy olla suoraselkäinen pelaajilleni – jos he pelaavat hyvin, he saavat jatkaa. Tämä on vaikeaa – olen sanonut Jussille -, että loukkaantuminen oli ikävä, sillä ajattelin hänen olleen kauden parhaassa iskussa.

On kuitenkin selvää, että Jääskeläistä ei ole helppo syrjäyttää ykkösveskarin tontilta.

– Hänellä on paljon annettavaa tälle seuralle. Hän on nyt turhautunut, kun Adam on ollut maalissa, mutta hän haluaa takaisin pelaamaan. Rakastan sitä (asennetta), Coyle ylistää suomalaisveskaria.