Huuhkaja-puolustaja Jukka Raitala esiintyi ensimmäistä kertaa Osasunan väreissä liigamatsissa sitten viime joulukuun ja heti tuloksena oli jättimäinen päänahka: FC Barcelona kaatui lukemin 3-2.

Raitala pelasi Osasunan vasempana puolustajana täydet 90 minuuttia ja oli käynnistämässä joukkueensa ensimmäistä osumaa. Tauolle kamppailussa mentiin kotijoukkueen 2-0 johtoasemassa.

– En ymmärrä, miksemme pelanneet hyvin ensimmäisellä puoliajalla, Barcan valmentaja Josep Guardiola päivitteli taistelun tauottua lehdistötilaisuudessa.

Osasunalle kyseessä oli ensimmäinen voitto sitten joulukuun puolenvälin Villarreal-pelin. Väliin mahtui kahdeksan voitotonta matsia. FC Barcelona puolestaan menetti tappionsa takia ehkä jo lopullisesti otteensa mestaruustaistossa.

– Ero Real Madridiin on jo merkittävä ja uskoisin sen kasvavan sunnuntaina lisää. Yritämme silti taistella kauden loppuun saakka, Guardiola lupasi.

Mikäli madridilaiset kukistavat sunnuntaina kotonaan Levanten, pääsee Kuninkaalliset Espanjan liigassa jo kymmenen pisteen karkumatkalle. Raitalan Osasuna on tulessa seuraavan kerran lauantaina, jolloin se vierailee FC Sevillan luona.