FC Honka lähtee tulevaan Veikkausliiga-kauteen haastavista asetelmista. Joukkue joutui taloudellisista syistä kauppaamaan kaksi viime kauden parasta pelaajaansa, Demba Savagen ja Rasmus Schüllerin, kesken harjoituskauden HJK:hon.

Hongalla kuitenkin on oikea mies johtamaan entisestään nuorentunutta liigajoukkuetta, kun jo seitsemän vuotta Hongan peräsimessä ollut Mika Lehkosuo vie joukkonsa jälleen kohti mitalitaistoa vaikka resurssit eivät ole liigan kärkeä.

Mika Lehkosuo, kuinka paljon pelaajabudjetilla voi perustella tuloksia?

Aurinkokuningas Juhani Tamminen on sanonut, että joukkueurheilut ovat resurssipelejä. Tiettyyn rajaan asti näin on ilman muuta, mutta kuitenkaan kabineteissa ei ratkaista mitään.

Vaikka HJK on tällä hetkellä jonkun Interin ja KuPS:n kanssa resursseiltaan täysin ylivoimaisia, niin uskon että muutamalla muullakin joukkueella on mahdollisuuksia mitaleihin ja jopa mestaruustaisteluun.

Näetkö, että teillä on riittävästi resursseja kilpailla mestaruudesta?

Joukkueen kokoaminen on osa kokonaisprosessia, millä ratkaistaan mestaruuksia. Ilman muuta on tärkeässä osassa kuinka paljon on resursseja käytössä. Lähden liikkeelle siitä, että ollaan joukkueen ja pelaajien kanssa sovittu, että halutaan asettaa kovat tavoitteet ja taistella mitaleista.

Meidän taloudelliset resurssit sijoittuu sijoille 5.-9. eli meidän pitäisi ylittää meidän resurssit muihin nähden, jotta päästään meidän tavoitteeseen eli mitalisijaan.

Sitä varten ollaan tehty paljon ja määrätietoisesti töitä talvella ja halutaan uskoa, että mitalisija on mahdollinen. Toki se vaatii, mikä joukkueen kanssa hyvin tiedostetaankin, kovaa onnistumista. Jos jäädään tavoitteesta eli mitalista, niin en usko kenenkään ihan ranteita vetävän auki.

Näistä vaikeista taloudellisista ajoista on päästävä Hongassa, kuten muuallakin, eteenpäin ja rakentaa tulevaisuus sitä uutta stadionia kohti. Sitten kun uusi stadion toivottavasti muutaman vuoden sisällä tulee, niin me ollaan yhä olemassa. Sitten pystytään ehkä kasvattamaan resursseja ja taistella realistisemmin mestaruuksista.

Mitään pelejä ja mitään mitaleita ei annetaan kenellekään ilmaiseksi nytkään. Ollaan näytetty tänäkin vuonna jo, kun voitettiin HJK liigacupissa kahteen kertaan, että mikään ei ole mahdotonta. Motto on, että halutaan olla rohkeita ja ennakkoluulottomina mennä voittamaan pelejä.

Kuinka paljon Savagen ja Schüllerin lähdöt heikensivät joukkuetta?

Ei ole yhtään pelaajaa tullut sen jälkeen eli joukkue heikkeni paljon. Jo määrällisesti meiltä puuttuu yksi toppari, yksi keskikenttä ja yksi hyökkääjä/kaksi keskikenttää, riippuen mitä Demban pelipaikasta ajatellaan. Kolmen pelaajan määrällinen vaje näkyy selkeästi joukkueessa, ja sen lisäksi kun vielä kaksi parasta pelaajaa lähti, niin se heikentäisi mitä tahansa joukkuetta.

Mutta toisaalta meidän joukkue on sitä kautta yhtenäistynyt entistä enemmän. Meillä on hyvin tasainen ryhmä. Savage ja Schüller oli meidän parhaita pelaajia selkeästi. Nyt meillä ei ehkä ole sellaisia ns. parhaita pelaajia, vaan meillä on erittäin yhtenäinen joukkue. Sen on oltava meidän voimavaramme tällä kaudella.

Vielä kun Lum Rexhepi loukkaantui, niin meillä on jo kahden topparin vaje ja neljän pelaajan vaje kokonaisuudessaan, mutta hän ei onneksi ole kuin muutaman kuukauden poissa. Toivon, että loukkaantumiset alkaisi olla tässä. Ei se Lumikaan puutu kuin noin kymmenestä pelistä eli on kaksi kolmasosaa kaudesta käytettävissä.

Jalkapallon seuraamiseen saat lisäjännitystä Nordicbetin vetokohteilla. Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!

Kuinka suuren haasteen asettaa teille otteluiden määrä suhteessa pelaajien määrään?

Se on meille haaste ja myös monelle muulle haaste. Täällä on yksi tai kaksi joukkuetta, jolle se ei olisi haaste. Valmentajan perustehtävä on ongelmien ratkaisu ja se on tullut tässä talven ja kevään aikana selväksi taas kerran, että mikä on valmentajan perustehtävä valmentamisessa on.

Mutta ei siinä mitään, rakastan haasteita ja ongelmien ratkaisua. Niiden kautta oppii aina itsekin uutta, koska on pakotettu olemaan innovatiivinen ja ajattelemaan monelta kantilta asioita ja löytämään ratkaisuja vaikeammankin kautta. Se on hyvin opettavainen prosessi.

Olette nostaneet useita pelaajia Kakkosen Pallohongasta täksi kaudeksi liigarinkiin. Ovatko he valmiita toteuttamaan teidän pelitapaa?

On ilman muuta pelitapaan valmiita, siitä ei ole kysymys. Siellä on Vesa Vasara tehnyt hyvää työtä jo pari vuotta ja kuten myös Gert Remmel. Ne pelaajat tietävät kyllä meidän pelitavan. Se, onko he valmiita Veikkausliigaan; sen kesä tulee näyttämään.

Veikkausliigan avauksessa puolentoista viikon päästä meillä tulee olemaan varmuudella kaksi liigadebytanttia ja mahdollisesti myös kolmas. Nämä liigadebytantit ovat nuoria pelaajia, jotka ovat tulleet Pallohongasta.

Mitkä ovat nuorien pelaajien suurimmat haasteet liigakentillä?

Nuorella pelaajalla taso vaihtelee enemmän kuin kokeneella. Kokeneilla pelaajilla on useimmiten sellainen valttikortti, että he pystyvät säätelemään omia tunnetasoja, tuntevat oman kroppansa sekä vahvuutensa ja heikkoutensa paremmin. Sitä kautta pelitilanteeseen tulee hallinta kokemuksen kautta.. Niin kuin sanottu, me halutaan tehdä nuorten kanssa töitä ja siinä on valmentajan näkökulmasta paljon positiivisia asioita.

Kuka nousee Hongasta Veikkausliiga-eliittiin tällä kaudella?

Hyökkääjä Tim Väyrynen on pelaaja joka tulee olemaan isossa roolissa. Toppari Dani Hatakka tulee olemaan isossa roolissa alkukaudesta jo senkin takia, että siinä paikalla on vähän pelaajia. Moshtagh Yaghoubi tulee pelaamaan paljon minuutteja keskikentällä. Hän on erittäin hyvässä vireessä tällä hetkellä. Walter Viitala, nolla peliä Veikkausliigassa, on meidän ykkösmaalivahti tällä hetkellä. Katsotaan miten hän pärjää. Ehkä tässä on neljä sellaista, jotka tulevat saamaan paljon peliminuutteja tulevalla kaudella.

Haastattelu: Kai Lintinen

Jalkapallon seuraamiseen saat lisäjännitystä Nordicbetin vetokohteilla. Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!