Helsingin Jalkapalloklubi menetti viime kauden päätteeksi liudan avainpelaajiaan. Osa aukoista on saatu paikatuksi, mutta yksi tontti on jäänyt täyttämättä: oikean laitapuolustajan paikka.

Klubin vastuuvalmentaja Antti Muurinen totesi Veikkausliigan avausinfossa, että pelipaikka aiheuttaa vielä päänvaivaa. O´Brian Woodbine – Vaasan Palloseurasta lainalla ollut jamaikalaisvahvistus – yritettiin istuttaa roolin syyskaudella Rafinhan myynnin jälkeen.

– Rafinha lähti ja ”Obi” tuli tilalle, mutta monien keskustelujen jälkeen hän ei meillä kuitenkaan enää pelaa. Olemme laskeneet, että Sebastian Sorsa on yksi hyvä vaihtoehto myös oikean pakin tontille. Loukkaantumisen takia ”Seban” kokeilu on kuitenkin jäänyt tekemättä – ainakin vielä tässä vaiheessa, Muurinen avasi.

HJK-käskijän mukaan oikean laitapuolustajan tehtävää voivat hoitaa myös esimerkiksi Valtteri Moren ja viime peleissä paikkaa miehittänyt Antti Okkonen. Yhtä tiettyä nimeä ei ole kuitenkaan noussut esiin.

– On tässä vaiheessa ihan totta, että se paikka vielä hakee itseään – ja kuka siinä tulee pelaamaan.

Unibet tarjoaa lisäjännitystä jalkapallon seuraamiseen myös livevetojen muodossa. Kuittaa 100 euron bonus avaamalla pelitili tästä!