Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelaa 26. toukokuuta maaottelun Turkkia vastaan Salzburgissa. Yle näyttää ottelun suorana lähetyksenä, tiedottaa Palloliitto.

Suomi on edellisen kerran kohdannut Turkin toukokuussa 2008. Tuolloin Turkki oli parempi maalein 2-0. Nyt maajoukkueet kohtaavat Itävallan Salzburgissa pelattavassa ottelussa.

– Hieno asia, että Yle lähettää Turkki-pelin. Näin fanimme kotimaassakin pääsevät näkemään edesottamuksiamme kovaa joukkuetta vastaan. Turkki antaa hyvän testin puolustuspelaamisellemme. Toivottavasti pystymme hyvään peliesitykseen Salzburgissa, A-maajoukkueen päävalmentaja Mixu Paatelainen sanoi.

– Ottelu pelataan kansainvälisten pelipäivien ulkopuolella. Se tarkoittaa sitä, että emme saa kaikkia pelaajiamme mukaan Turkki-otteluun. Keski-Euroopassa sarjat ovat jo päättyneet, mutta Skandinaviassa pelataan toukokuussa, Paatelainen jatkoi.

A-maajoukkueen MM-karsinnat alkavat syyskuussa, ja myös nuo ottelut näkyvät Ylen kanavilla.