MYPA-luotsi Toni Korkeakunnas kertoo SuomiFutis-sivuston haastattelussa joukkueen menestyksen olevan monen tekijän summa. Korkeakunnas avaa myös hiukan valmennusfilosofiaan ja painottaa vakaata uskoaan ryhmää kohtaan.

Olette aloittaneet kauden mahtavasti. Kiinnitit tähän asiaan paljon huomiota ennen kauden alkua. Mitkä ovat tärkeimmät pointit hyvän alkukauden taustalla?

Meille jokainen peli on iso peli. Tämä tarkoittaa sitä, että menemme peli kerrallaan ja mietimme vastustajaa ja olosuhteita sekä ennen kaikkea sitä kuinka voittaa peli. Lähestymme siis analyyttisesti ja tapauskohtaisesti jokaista matsia.

Olemme keskittyneet hyvin otteluihin ja tienneet tarkkaan vastustajan aseet. Kun tietää mitä on tulossa, silloin on helpompi myös vastata tuleen.

Joukkuettamme ei ole pidetty minään, mutta meillä on hyvä ja nälkäinen joukkue. Vaikka pelaajamme ovat tuntemattomia, he ovat minulle tuttuja – ja minä tiedän heidän potentiaalinsa.

Kaiken taustalla on tietenkin laadukas tekeminen ja pelaajien yksilöllinen kehittäminen. Lisäksi haluan painottaa sitä, kuinka yhtenäinen ja sitoutunut hieno ryhmä meillä on kasassa.

Esimerkiksi Niko Kukka ja Pekka Sihvola ovat nousseet mahtavasti esiin alkukaudesta. Miten olet onnistunut saamaan pelaajien vahvuudet ulosmitattua niin tarkasti?

Lähestyn valmentamista yksilökeskeisesti. Tiedän että tämä voi kuulostaa kuluneelta puheelta, mutta se on toimintani perusta ja uskon siihen vankasti.

Haluan ensiksi tutustua pelaajaan ihmisenä, sillä tiedän jo hankkiessani, minkälainen hän on pelaajana. Haluan päästä pelaajan iholle ja selvittää hänen kanssaan kehitettäviä asioita ja sitä kuinka kehitys tapahtuu.

Kaiken pohjana on kehittää hyvä ja toimiva luottamussuhde. Kun pääsen lähelle pelaajaa, voin vaikuttaa häneen tekemiseensä. Olen aidosti kiinnostunut ihmisistä ja toivon, että se välittyy pelaajilleni.

Uskotko MYPA:n säilyttävän iskukykynsä kauden edetessä?

Meillä on vakaa usko siihen. Tässä vaiheessa meillä on ollut vielä kaikenlaista hämminkiä. Joukkuehan kehittyy vielä, kun saamme Sasha Anttilaisen ja Olajide Williamsin mukaan.

Olemme vasta hitsautuneet joukkueeksi ja pystymme vielä parantamaan nykyisestä. En näe siis mitään syytä, miksi vire kääntyisi. Taistelemme joka pelissä jokaista vastustajaa vastaan voitosta.

Selviydyitte Suomen Cupissa puolivälieriin ja hyvän arpaonnen myötä kohtaatte Ykkösen Jipon. Nyt kun pelaatte myös europelejä, niin aiotteko hankkia lisää pelaajia?

Suomen Cupin pelistä tulee iso peli ja se on uskomaton mahdollisuus. Vastustaja on myös vaikea, joten joudumme tekemään kovasti töitä.

Ei meillä ole sellaisia ajatuksia, että hankkisimme lisää pelaajia. Meillä on paljon pelaajia ja suurin osa heistä on pelannut liigaa. Sitä paitsi pojat pärjäävät varsin hyvin.

Lisäksi ei meitä kaadeta, vaikka yksi tai kaksi pelaajaa putoaisi pois – paikkaajat löytyvät omasta takaa.

Sanoit ennen kauden alkua vaatimattomasti tavoitteeksenne, että joukkue pyrkii parantamaan viime kaudesta. Onko nälkä kasvanut syödessä?

On se sillä tavalla, että sen puheen jälkeen lyötiin joukkueen kanssa tavoite pöytään. Tavoitteemme on sijat 1 – 6 ja Suomen Cupin voitto.

Tiedän, että ne ovat kovia tavoitteita. Unelmia ja tavoitteita pitää olla – jokaista kilpailua pitää lähteä voittamaan. Uskon mahdollisuuksiimme vankasti.

Haastattelu: Jaakko Käyhkö

Huikea SuomiFutis-sivuston tarjous: Riskitön 50 euron veto NordicBetille!
Lue tästä lisää ja kuittaa samalla 100 euron bonus!