Espanjan maalitykki Fernando Torres valmistautuu parhaillaan ensi viikolla käynnistyviin jalkapallon EM-kisoihin. Entinen maajoukkueen ykköstykki on pudonnut hierarkiassa vaihtopenkin puolelle.

Torresilla on takanaan vaikea kausi seurajoukkueessaan Chelseassa. Hyökkääjä onnistui 48 ottelussa maalinteossa ainoastaan 11 kertaa. Toisaalta hyökkääjän itseluottamus nousi loppukautta kohden – ja keikkuuhan kaulassa myös kaksi kultamitalia FA Cupin ja Mestarien liigan voittojen seurauksena.

– Takana on erittäin vaikea kausi, mutta se ei olisi voinut päättyä paremmin kuin kahden kilpailun voittoon, Torres sanoo Espanjan jalkapalloliiton nettisivuilla.

– Kaikki on täydentynyt vielä maajoukkuekutsuun, joten kausi ei voisi loppua paremmin.

Hallitseva maailman- ja Euroopan mestari lähtee arvokisoihin tutuilla nimillä.

– Mukana on 19 pelaajaa, jotka olivat mukana MM-kisaryhmässä ja se jo yksistään selittää sen, että meillä on tasainen, kompakti ryhmä, jossa ei ole yhtään heikkouksia. Joukkue toimii hyvin ja siksi ei ole syytä tehdä muutoksia, kärkimies naulaa.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!