Serbian pääsarjassa belgradilaista Partizania edustava Mohamed Kamara eli Medo on italialaisen TuttoMercatoWebin mukaan Manchester Cityn kiikarissa. Vuonna 2010 Suomen kansalaisuuden saanut Medo on jo aiemmin yhdistetty huhuissa Englantiin (uutinen).

Helsingin Jalkapalloklubista vuonna 2010 Serbiaan siirtynyt keskikenttämies on italialaismedian mukaan myös monien muiden eurooppalaisten huippuseurojen ostolistoilla. Yksi erikseen nimettävistä joukkueista on Italian Serie A:ssa pelaava Udinese.

Medon sopimus serbialaisseuran kanssa ulottuu vuoden 2013 kesään asti, joten siirron toteutuessa setelipino voi nousta varsin suureksi.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!