Englanti otti niukan voiton draamaan kaaria myötäilevässä ottelussaan Ruotsia vastaan perjantai-iltana.

Englanti oli ottelun ensimmäisen puoliajan selkeästi hallitseva osapuoli. Avauskokoonpanoon keskushyökkääjäksi päässyt seuratasolla Liverpoolia edustava Andy Carroll kiitti luottamuksesta ja puski Englannin taukojohtoon 1-0.

Toiselle puoliajalle kokoonpanoja ei vaihdettu, mutta hallinta siirtyi alussa selkeästi Ruotsille. Ruotsi nousi osin päättäväisyydestä ja osin onnekkaasti 2-1-johtoon.

Heti Ruotsin johtomaalin jälkeen Englannin päävalmentaja Roy Hodgson teki tärkeän liikkeen hyökkäysvoiman lisäämiseksi. Ruotsin hidas puolustus oli koko pelin ajan ollut ongelmissa Englannin laitojen kanssa. Englanti vaihtoi kaiken kukkuraksi huippunopean Theo Walcottin oikealle laidalle 60. minuutilla.

Walcott ehti olla kentällä vain vajaa neljä minuuttia, kun hän teki 2-2-tasoitusmaalin hienolla vedolla. Laukaus näytti nousevan korkealle, mutta kierre toi pallon nopeasti alas, mikä höynäytti vastustajan maalivahdin.

– En tiennyt, että osaan laukoa (Cristiano) Ronaldomaisen putoavan lehden. Ehkä pitää käyttää sitä useammin, pikakiitäjä kertoi ottelun jälkeen The Guardianin verkkosivuilla.

Walcott oli myös alustajana Englannin voitto-osumassa. Mies nousi puolustajien välistä päätyä kohti, ja keskitti maalille. Pallo näytti jäävän liian taakse, mutta Danny Welbeck ohjasi pallon maaliin kantapäällään.

– Se oli iso voitto. Ei vain minulle vaan koko maalle.

– On hienoa päästä penkiltä näyttämään, mitä osaa. Olen tietenkin ollut pettynyt, kun en ole päässyt avaukseen, mutta kuulut joukkueeseen vaikka et pelaisi niin paljoa. Pitää olla valmis, jos kutsu käy ja tänään tein osani.

Englanti on lohkon kärjessä Ranskan kanssa neljällä pisteellä. Englanti pelaa alkulohkon päätöspelissään Ukrainaa vastaan, joka on kolmessa pisteessä. Tasapeli riittää Englannille jatkopeleihin.

Lisäjännitystä jalkapallon EM-kisoihin Betsafen vetokohteilla!
Avaa tili tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!