Englannin maajoukkueen päävalmentaja Roy Hodgson on valottanut asiaa, minkä kanssa on usein painittu arvokisoissa ja mikä on päättänyt Englannin kisat.

– Olemme hävinneet niin monta rangaistuspotkukilpailua, että se on jo kansallinen fobia, Hogdson kertoi pressitilaisuudessa toimittajille Goal.com:n mukaan.

Englannin tilastot puhuvat pelon olevan totta. Englanti on hävinnyt arvokisoissa viisi kuudesta rangaistuspotkuihin venyneistä peleistään.

– Valitettavasti olemme esimerkiksi hävinneet kaksi kertaa välierän rangaistupotkuilla. Tätä samaa kysytään niin kauan valmentajilta, kunnes voitamme tällaisen tilanteen.

– Harjoittelemme säännöllisesti joukkueen kanssa rangaistuspotkuja. Otamme asian yhä vakavammin nyt, kun pudotuspelit alkavat.

Hodgson tietää kuitenkin, että harjoitus ja pelitilanne ovat kaksi täysin eri asiaa. Vasta tosipaikka mittaa hermojen pitävyyden.

– Voit laukoa rankkareita maaliin vaikka aamunkoittoon asti harjoituksissa, mutta pelissä ne eivät silti välttämättä mene sisään. On kyse itseluottamuksesta ja siitä, että pystyt sulkemaan ympäristön häiriötekijät mielestäsi laukaisuhetkellä.

– Loppujen lopuksi kyse on henkisestä vahvuudesta, ei mistään muusta.

Lisäjännitystä jalkapallon EM-kisoihin Betssonin vetokohteilla!
Avaa tili tästä ja kuittaa samalla 150 euron bonus!