Irlannin jalkapallomaajoukkueelta ei odoteta oikeastaan mitään. Joukkueelle oli jo kova saavutus päästä EM-kisoihin – maan edellinen arvokisaedustus on vuodelta 2002, kun MM-kisat pelattiin Japanissa ja Etelä-Koreassa. Ainoa EM-kisaedustus on vuodelta 1988, missä joukkue eteni puolivälieriin.

Irlannin nousun taustalla on italialaisen valmentajavelhon Giovanni Trapattonin palkkaaminen joukkueen peräsimeen vuonna 2008. Joukkue putosi tuolloin kalkkiviivoilla kisoista. Putoaminen jatkokarsinnassa Ranskaa vastaan muistetaan parhaiten Ranskan pelaajan ilmiselvästä käsivirheestä ennen joukkueen tekemää ratkaisumaalia. Kaikki muut näkivät tilanteen paitsi ottelun tuomarit.

Trapattoni edustaa peri-italialaista ajattelua, jonka perustana on vahva puolustuspeli. Irlanti saavutti paikkansa EM-kisoihin jatkokarsinnan kautta, missä joukkue kaatoi Viron yhteismaalein 5-1.

Irlannilla on ryhmässään EM-kisajoukkueiden pelaajista toiseksi eniten maajoukkuemaaleja tehnyt hyökkääjä, Robbie Keane. Hän on tehnyt maajoukkueessa 53 maalia 114 ottelussa. Enempään on pystynyt vain Saksan konkarikärkipelaaja Miroslav Klose, jolla on 63 maaottelumaalia plakkarissaan.

31-vuotias Keane ei kuitenkaan ole aivan huippuvuosiensa vireessä. Mies harjoittaa ammattiaan nykyisin USA:n jalkapalloliigassa MLS:ssä Los Angeles Galaxyssä.

Muuten joukkue koostuu pääasiassa Englannin Valioliigan pelaajista. Supertähtiä ei ole, mutta kuitenkin ihan laadukkaita pelaajia. Nimekkäimpiä miehiä ovat Aston Villan maalivahti Shay Given, nykyisin Sunderlandia edustava, ex-Manchester United puolustaja, John O’Shea sekä Fulhamin Damien Duff, 33, joka muistetaan myös Chelsean paidasta.

Joukkueeseen tehtiin viime hetkillä muutoksia loukkaantumisten vuoksi, mitkä eivät kuitenkaan ratkaisevasti vaikuta joukkueen vahvuuteen.

Irlanti pelaa EM-kisojen C-lohkossa yhdessä Espanjan, Italian ja Kroatian kanssa. Joukkueen avauspeli on sunnuntaina 10. kesäkuuta Krotiaa vastaan. Jatkopaikka on kiven takana, voitto avauspelistä on minimivaatimus, jonka jälkeen taistelupiste Italialta tai Espanjalta voi riittää jatkopaikkaan.

Irlannin EM-miehistö:

Päävalmentaja: Giovanni Trapattoni

Maalivahdit: Shay Given (Aston Villa FC), Keiren Westwood (Sunderland AFC), David Forde (Millwall FC)

Puolustajat: John O’Shea (Sunderland AFC), Richard Dunne (Aston Villa FC), Stephen Ward (Wolverhampton Wanderers FC), Sean St Ledger (Leicester City FC), Darren O’Dea (Celtic FC), Stephen Kelly (Fulham FC), Paul McShane (Hull City AFC)

Keskikenttäpelajat: Glenn Whelan (Stoke City FC), Keith Andrews (West Bromwich Albion FC), Aiden McGeady (FC Spartak Moskva), Darron Gibson (Everton FC), Paul Green (unattached), Damien Duff (Fulham FC), Stephen Hunt (Wolverhampton Wanderers FC), James McClean (Sunderland AFC)

Hyökkääjät:
Robbie Keane (LA Galaxy), Kevin Doyle (Wolverhampton Wanderers FC), Shane Long (West Bromwich Albion FC), Jonathan Walters (Stoke City FC), Simon Cox (West Bromwich Albion FC)

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla 100 euron bonus!