Tshekki eteni EM-kisoihin jatkokarsinnan kautta, missä se kaatoi Montenegron. Karsintalohkossaan joukkue jäi selvästi kärkijoukkueelle Espanjalle.

Joukkueelle ehdoton ilonaihe on Tomas Rosickyn eli ”pikku-Mozartin” kuntoutuminen kisoihin. Rosicky valittiin lopulliseen ryhmään viime viikon takarajaan mennessä, vaikka täyttä varmuutta hänen pelikunnosta ei ollut.

Mutta kuten maanantaina uutisoimme, Tshekki-kapteeni on jo mukana täysivauhtisissa harjoituksissa, mikä nostaa joukkueen osakkeita melkoisesti.

Rosickyn rooli joukkueessa on pelata ykköspelintekijänä ns. kymppipaikalla, ja luoda paikkoja niin kärkipelaajalle kuin laitapelaajillekin. Myös oma lapikas on toiminut maajoukkueessa 20 kertaa 85 ottelussa.

Toinen tärkeä konkaripelaaja on loistavan kevään pelannut ja torjunnoillaan Chelsean Mestarien Liigan voittoon johdattanut Petr Cech. Cechin ura otti takapakkia muutaman vuoden takaisen kallonmurtuman takia, ja miehen huipputason epäiltiin olevan jo takanapäin. Kuluvan kevään loistoesitykset ovat kuitenkin nostaneet miehen takaisin maailman kärkitorjujien joukkoon.

Tshekki pelannee puolustusvoittoisella pelityylillä, missä keskikentän keskustan kaksi alinta miestä eivät juurikaan nouse. Hyökkäysvastuun kantaa Rosickyn lisäksi kaksi laitalinkkiä ja kärkipelaaja.

Kärkipelaajan paikalle yhtenä vaihtoehtona on vuoden 2004 EM-kisojen maalikuningas Milan Baros, 30, jonka kauden parhaat esitykset nähdään usein maaotteluissa – 40 maalia 87 pelissä.

Tshekin kanssa A-lohkossa pelaavat Puola, Venäjä ja Kreikka. Lohko on ennalta arvioiden kaikista heikoin, mutta myös tasaisin. Päivän kunto ratkaisee jatkopeleihin menijät. Tshekki avaa turnauksensa perjantaina Venäjää vastaan.

Tshekin MM-miehistö:

Päävalmentaja: Michal Bilek

Maalivahdit: Petr Čech (Chelsea FC), Jaroslav Drobný (Hamburger SV), Jan Laštůvka (FC Dnipro Dnipropetrovsk).

Puolustajat: Theodor Gebre Selassie (FC Slovan Liberec), Roman Hubník (Hertha BSC Berlin), Michal Kadlec (Bayer 04 Leverkusen), David Limberský (FC Viktoria Plzeň), Tomáš Sivok (Beşiktaş JK), Marek Suchý (FC Spartak Moskva).

Keskikenttäpelaajat: Vladimír Darida (FC Viktoria Plzeň), Tomáš Hübschman (FC Shakhtar Donetsk), Petr Jiráček (VfL Wolfsburg), Daniel Kolář (FC Viktoria Plzeň), Milan Petržela (FC Viktoria Plzeň), Václav Pilař (VfL Wolfsburg), Jaroslav Plašil (FC Girondins de Bordeaux), František Rajtoral (FC Viktoria Plzeň), Tomáš Rosický (Arsenal FC).

Hyökkääjät: Milan Baroš (Galatasaray AŞ), David Lafata (FK Jablonec), Tomáš Necid (PFC CSKA Moskva), Tomáš Pekhart (1. FC Nürnberg), Jan Rezek (Anorthosis Famagusta FC).

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla huikea 200 euron bonus (voimassa 13.6. asti)!