Portugali avaa EM-kisansa lauantaina, yhtä ennakkosuosikkia, Saksaa vastaan. Portugali itsekin lukeutuu, jos nyt ei aivan ennakkosuosikkien joukkoon, niin ainakin yhdeksi kisojen mahdollisista mustista hevosista.

Valmistautuminen turnaukseen on mennyt heikosti. Joukkue on pelannut kolme ottelua tämän vuoden puolella, joista saldona on kaksi tasapeliä ja viimeisenä tappio Turkille viime viikonloppuna.

Portugalin päävalmentaja Paulo Bento tuli maansa ruoriin kesken karsintojen. Heikon alun jälkeen näytti, että maa ei edes pääse EM-kisoihin, mutta Benton – entisen Portugalin maajoukkueen keskikentän taistelijan – johdolla taitavat pelaajat lunasti potentiaaliaan ja Portugali nousi kuin nousikin kisakoneeseen jatkokarsinnan kautta.

Bento näkee joukkueen suorituksen olleen esim. Turkkia vastaan jo hyvä, mutta pienten virheiden ratkaisseen ottelun vastustajalle.

– Tulokset eivät ole olleet sellaisia näissä kolmessa pelissä, mitä olisimme halunneet. Turkkia vastaan esityksemme oli pääpiirteittäin hyvä molempiin suuntiin, mutta meillä oli läjäpäin epäonnea ja virheemme kostautuivat sataprosenttisesti, Bento pohti Uefa.com:ssa 1–3-tappiota Turkille.

B-lohkossa pelaa Portugalin ja Saksan lisäksi myös Hollanti ja Tanska. Lohko on eittämättä kisojen vaativin. Ne maat, mitkä aikovat tästä lohkosta jatkopeleihin, saavat esittää todellista huippujalkapalloa. Portugalin toiveet lepää ehkä liikaakin huippulaitahyökkääjien Christiano Ronaldon ja Nani harteilla.

– Yritämme parantaa niin paljon kuin mahdollista Turkki-peliin verrattuna. Hävisimme sen, mutta emme jää murehtimaan sitä liikaa. Analysoimme siitä ottelusta, mitä teimme hyvin ja mitä meidän pitää parantaa.

Jos Portugali kykenee etenemään alkulohkosta jatkoon, kertoo se joukkueen olevan huippuiskussa, ja silloin vain taivas on rajana.

Luotettava peliyhtiö bet-at-home on yksi Alexander Ringin seuran pääsponsoreista.
Avaa pelitilisi tästä ja kuittaa samalla huikea 200 euron bonus (voimassa 13.6. asti)!