Ykkösen ottelu FC Viikingit-HIFK, joka pelattiin 3.6.2012, on poikinut rangaistuksia.

Palloliiton tiedotteen mukainen päätös:

Kurinpitovaliokunta päätti määrätä FC Viikingeille sakkoa 300 euroa rangaistusmääräysten 3.1 §:n d-kohdan mukaisesti.

Perustelut:

Päätöstä tehdessään kurinpitovaliokunnalla oli käytössään delegaatin raportti ja FC Viikinkien vastine.

Näiden perusteella katsotaan selvitetyksi, että FC Viikinkien tehtyä 2–0, menivät pelaajat juhlimaan maalia kentän reunan tuntumaan. Hetken päästä viisi FC Viikinkien kannattajaa tuli katsomosta kaulailemaan pelaajia. Kannattajat olivat osittain kentän puolella ja osittain aivan rajan tuntumassa. Tuossa kohtaa katsomoa oli vain yksi järjestyksenvalvoja eikä hän puuttunut mitenkään tähän.

Turvallisuusmääräysten 4.1.7 mukainen turvallisuusalue on 4 metriä sivurajasta ja kolmesta viiteen metriä päätyrajasta. Häiritsevä käyttäytyminen ja katsojien oleskelu turva-alueella on kielletty. Määräysten 4.1.8 mukaan katsojien pääsy pelikentälle on estettävä ottelutapahtuman aikana. Koska katsojia pääsi sekä turva-alueelle että pelikentälle, katsotaan FC Viikinkien rikkoneen näitä kohtia.

Määräysten 3.7 – kohdan mukaan seura on vastuussa mm. kannattajiensa käytöksestä, joten FC Viikinkien katsotaan rikkoneen tätä, koska sen kannattajat syyllistyivät edellä mainittuihin tekoihin.

Valitusosoitus:

Tähän päätökseen ei voi Rangaistusmääräysten 8 §:n perusteella hakea muutosta Palloliiton valitusvaliokunnalta.

Unibet tarjoaa EM-futikseen runsaasti mielenkiintoisia ja tuottoisia erikoisvetoja!
Kuittaa 100 euron bonus avaamalla pelitili tästä!