Suomen A-maajoukkuekalustoon kuuluva Juhani Ojala aloittaa tulevana sunnuntaina sarjakautensa Sveitsin pääsarjassa, kun topparin edustama Young Boys kohtaa St.Gallenin vieraskentällä. Viime kaudella vaihtelevasti peliminuutteja vyölleen saanut suomalainen pyrkii vakiinnuttamaan paikkansa avauksessa.

– Treenien ja harjoituspelien perusteella on vielä vaikea vetää johtopäätöksiä omasta asemastani. Tähän mennessä DusanVeskovac on saanut toppareistamme eniten vastuuta, mutta olen saanut vaikutelman, että päävalmentaja Martin Rueda arvostaa myös minua. Olen itsekin ollut aika tyytyväinen otteisiini treenipeleissä, Ojala pohtii OrsaSport.com-sivustolla.

Puolustaja lähtee luottavaisin mielin kauden avauspeliin.

– Takanamme on kovia treenimatseja. Pelasimme lauantaina 1-1-tasapelin 1860 Müncheniä vastaan, ja olin kentällä viimeisen puolituntisen. Sitä ennen hävisimme tosi kovalle Shakhtar Donetskille maalein 3-4. Kaikki näyttää sunnuntain kannalta oikein hyvältä, Ojala toteaa.

Lue alkuperäinen juttu tästä.