Rovaniemen Palloseura jatkoi tehokasta menoaan Ykkösessä lauantaina, kun se kukisti HIFK:n vieraskentällä maalein 4-1.

Pelin juoni ei ollut niin yksioikoinen kuin mitä lukemat antavat ymmärtää. Tähtirinnat johtivat ottelua pitkään Jukka Halmeen yksitoistametrisellä, kunnes RoPSin Alexandr Kokko onnistui tasoituksessa 61. peliminuutilla.

– Se oli henkisesti tärkeä maali. Meidän tavoite oli saada tasoitus tehtyä ja saada kaveri sen jälkeen kuseen. Vasta toisella jaksolla näytimme, mikä on sarjakärjen ja häntäpään joukkueen ero, Kokko analysoi Lapin Kansan ja seuran nettisivujen mukaan.

Kokon maalin jälkeen vierasjoukkue otti koitoksen komennon käsiinsä. Maaliverkkoja heiluttivat vielä Tuomas Tyystälä, Ndukaku Alison ja Mika Lahtinen.

RoPS ei ole 15 kierroksen jälkeen kärsinyt ensimmäistäkään tappiota. Eroa sarjakakkoseen FC Viikingeihin on jo 11 pistettä. Kokko sanookin, ettei ryhmä suostu häviämään.

– On ihan turha puhua, että yrittäisimme jotakin muuta kuin nousua. Olemmehan Ykkösen ylivoimaisessa johdossa. Jos pysymme omalla tasollamme, niin meillä ei ole nousun suhteen mitään ongelmia. Kukaan jätkä ei saa vain ruveta leijumaan, hän toteaa.

Kärkimiehen mukaan Veikkausliigassa nähdään ensi kaudella jälleen rovaniemeläisväriä.

– Tuntuu siltä, että kaikki joukkueet pelaavat meidän takana nyt sopivasti ristiin pelejä. Tavoitteemme on nousta ja vielä häviämättä peliäkään. Se olisi varmasti jonkinlainen ennätys Ykkösessä.

Nyt 100 euroa ILMAISEKSI vedonlyöntiin – futikseen tai muihin kohteisiin!
Avaa pelitilisi tästä ja hyödynnä huikea tarjous!