Ykkösen kärjessä liitelevä RoPS on pelannut sarjakauden ensimmäisen puolikkaan lähes virheettömästi. 16 ottelun jälkeen ryhmällä on kasassa 12 voittoa ja neljä tasapeliä.

Rovaniemeläisryhmän päävalmentaja Kari Virtanen myhäilee seuran verkkosivuilla ja Uusi Rovaniemi –kaupunkilehdessä alkukauden tilastoja.

– Vähiten päästettyjä maaleja ja eniten tehtyjä. Aika paljon se kertoo. Kuudesta päästetystäkin neljä on erikoistilanteista, yksi pilkulta, kaksi kulmista ja yksi vaparin jälkitilanteesta. Saldo on hyvä, jotakin on tehty oikein. Täytyyhän tähän olla tyytyväinen, Virtanen veistelee lähteiden mukaan.

Rovaniemeläisten ylivoima on tullut yllätyksenä monelle, sillä harjoituskaudella tulokset eivät olleet vastaavalla tasolla.

– Ehkä se pieni yllätys on harjoitusotteluiden valossa. Viimeisessä treenipelissä tuli OPSilta takkiin 2 – 4, mutta toki joukkue ei ollut vielä siinä kuosissa, jolla kautta sitten on pelattu.

Vaikka sarjajohto on kasvanut merkittäväksi, ei Virtanen halua vielä huudella nousujuhlista.

– Onhan eroa jonkin verran, mutta kun voitosta saa kolme pistettä imetään erot nopeasti kiinni, jos juutumme tasapeli- tai tappioputkeen. Nyt emme saa tuijottaa sarjataulukkoa vaan pitää katseen ja fokuksen aina seuraavassa pelissä, luotsi tietää.

Lyö futikseen NordicBetille 50 euron riskitön veto! Kuittaa myös 100 euron bonus!
Jos riskitön veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!