Valioliigakauteen valmistautuva Arsenal ei ole voittanut yhtään titteliä sitten vuoden 2005 FA Cupin menestyksen jälkeen. Lontoolaisseuran englantilais-suomalaispakki Carl Jenkinson tietää, että seuran palkintokaappi kaipaa lisätäytettä.

– Tämä kausi tulee olemaan iso. Tunnemme sen samalla tavoin kun fanit – haluamme kovasti voittaa pokaalin ja menestyä, Jenkinson kertoo Daily Star –lehden haastattelussa.

– Tämä on sellainen asia, jonka eteen teemme töitä kaudella ja toimitamme faneille, toivottavasti.

”Keskitykset ovat yksi vahvuuksistani”

Arsenalin manageri Arsene Wengerin harjoittamaa pelitapaa on ajoittain haukuttu tehottomaksi, mutta Suomen nuorisomaajoukkueissa esiintynyt puolustaja on tuonut pre-seasonin harjoitusotteluissa suoraviivaisuutta peliin laatukeskityksien muodossa.

– Manageri tietää, että keskitykset ovat yksi vahvuuksistani, ja hän kysyi minua laittamaan niin paljon palloja boksiin kuin pystyn.

– Tykkäämme pitää pallon liikkeessä ja tehdä maaleja eri tavoin – keskittäminen on kuitenkin vahvuus, jota tykkään käyttää mahdollisuuden auetessa, Jenkinson valottaa.

Jenkinson joutui viime kaudella sairastuvalle kolmeksi kuukaudeksi selkävaivojen vuoksi. Terveenä ollessaan hän uskoo pystyvänsä jatkamaan taistelua Bacary Sagnan kanssa oikean laitapakin avauspaikasta.

– Mitä enemmän minuutteja pelaan, sitä varmempi olen jatkamaan eteenpäin puskemista.

Lyö Betssonille 25 euron riskitön ensiveto! Nappaa myös 100 euron bonus!
Jos riskitön veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!