HJK:n unelmat ja toiveet Eurooppa-liigassa menivät totaalisesti pirstaleiksi, kun joukkue jäi Athletic Bilbaon jalkoihin 0-6-lukemin. Joukkueiden tasoero oli selkeä ja todellakaan mitään jossiteltavaa ei jäänyt. HJK sai tuskin minkäänlaista painetta vastustajan päätyyn. Lähimpänä maalintekoa oli Sakari Mattila, joka osui puolesta kentästä ylärimaan muutama minuutti ennen loppua.

– En ole koskaan pelannut näin laadukasta joukkuetta vastaan. Athetic Bilbao oli juuri niin kova kuin viime vuoden Eurooppa-liigan finalistilta ja La Ligan top 5 -joukkueelta voi odottaa. Nopea, taitava ja aktiivinen, HJK:n keskikenttäpelaaja Rasmus Schüller kertoo HJK:n tiedotteessa.

HJK lähti otteluun ajatuksena pitää oma pää puhtaana ja iskeä vastaiskuilla. Vastustajan taitotaso ja taktinen osaaminen olivat vain yksinkertaisesti ylivertaisia suomalaisiin verrattuna. Ensi viikon toiseen osaotteluun ei jäänyt nyt juurikaan panosta.

– Halu haastaa oli kova, mutta tasoero selkeä. Oli pari saumaa maalipaikkoihin, mutta viimeiset yksilösuoritukset epäonnistuivat. Bilbao teki tasonsa mukaisesti paikoistaan maalit.

HJK:n tärkein tehtävä on saada rivit kasaan sunnuntaina pelattavaan Veikkausliigaotteluun. IFK Mariehamn tulee vieraaksi Sonera Stadionille.

– Elämä ei pääty tähän peliin. Meillä riittää haasteita joukkueena vielä kotimaassa. Nyt tarvitaan henkistä kanttia kaikilta.

Redbet tarjoaa 25 ILMAISKIERROSTA Zombies-videoslottiin!