Oulun Palloseuran manageri Miika Juntunen on tällä hetkellä Nigeriassa etsimässä joukkueelleen vahvistuksia loppukauden ajaksi sekä tulevaisuuttakin ajatellen. Viime keskiviikkona matkaan lähtenyt Juntunen on ollut reissuun toistaiseksi tyytyväinen.

– Meillä kolme vuotta pelanneiden nigerialaisten (Augustine Jibrin ja Alex Arinze) takana oleva pelaaja-agentti Hilary Azodo on järjestänyt asiat hienosti yhdessä Nigerian jalkapalloliiton Lagosin piirin edustaja Oladele Gbajumon kanssa, hän kertoo oululaisseuran verkkosivuilla.

Juntunen näkee tänään maanantaina Lagosissa noin 50 eri puolilta maata kerättyä pelaajaa kahdessa testiottelussa.

– Huomenna menen sitten Abujaan Suomen suurlähetystöön, jotta saamme viisumi- ja pelilupa-asiat kuntoon nopeasti. Keskiviikkona pidän itse valitsemilleni noin kymmenelle pelaajalle yhteisharjoituksen, jossa varmistan pelaajien koordinaation, taidon, nopeuden ja kestävyyden. Sen jälkeen teen päätökset, mutta varmaa on, etten tule täältä pois ennen kuin olen löytänyt vähintään neljä hyvää pelaajaa.

Nigerian sarjat loppuvat 12. elokuuta, joten tuon ajankohdan jälkeen uusien pelaajien voidaan odottaa saapuvan Ouluun.

Lyö futikseen NordicBetille 50 euron riskitön veto! Kuittaa myös 100 euron bonus!
Jos riskitön veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!