Ajax-legenda ja seuran nykyinen päävalmentaja Frank de Boer on tyytyväinen amsterdamilaisten kesän suomalaishankintaan, Huuhkaja-kippari Niklas Moisanderiin.

Moisander siirtyi AZ Alkmaarista Ajaxiin elokuun lopussa lehtitietojen mukaan noin kolmen miljoonan euron siirtosummalla. Suomalaiselle pedattiin heti suuri rooli: paitaan läimäytettiin numero neljä ja tehtäväksi annettiin täyttää Tottenhamiin siirtyneen ex-kapteeni Jan Verthongenin saappaat.

Moisander on vastannut huutoon hyvin. Hän on pelannut heti siirtymisestään lähtien täysiä minuutteja Ajaxin takalinjoilla Hollannin liigassa. Vastuuta on tarjolla myös kentän ulkopuolella, sillä Ajax menetti kesällä Verthongenin lisäksi toisen johtavan pelaajan, kun Vurnon Anita siirtyi Newcastleen.

26-vuotias Moisander kuuluu nuoresta iästään huolimatta amsterdilaisryhmän kokeneeseen kaartiin. Hän osoitti johtajuutta toimiessaan kapteenina AZ Alkmaarin riveissä ja jatkaa nyt ohjeistamista uusissa ympyröissä.

– Niklas Moisander on erittäin tärkeä (joukkueelle). Niklas on hyvä esimerkki älykkäästä pelaajasta, de Boer kiittelee Ajax Life –sivustolla.