Arsenal oli Pohjois-Lontoon derbyssä Tottenhamia parempi 5-2-lukemin – lukemat täsmälleen samat kuin viime keväänä pelattu vastaava ottelu, josta alkoi Arsenalin nousu kohti sarjan kolmossijaa.

Ottelun alku oli kuitenkin isännille hankala ja yritteliäs Spurs meni 10. minuutin kohdalla 1-0-johtoon, kun Emmanuel Adebayor rankaisi entistä seuraansa lepsuilusta puolustuspäässä.

Hetkeä myöhemmin Adebayor teki kuitenkin valtavan palveluksen entisille isännilleen, kun hän tuli lujaa jalkapohja edellä Arsenal-pelaajan nilkkaan. Tuomarilla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin näyttää punaista korttia.

– Tottenham aloitti hyvin, me olimme hermostuneita ja peli eteni kuten viime vuotinen, Arsenal-luotsi Arsene Wenger vertasi ottelua lehdistötilaisuudessa viime keväiseen, jolloin joukkue nousi 0-2-tappioasemasta murskavoittoon

– Ulosajo oli käännekohta. Adebayor aloitti ottelun hyvin, hän oli eloisa. Rike ei ollut rosé, ei keltainen, vaan selvä punainen kortti. Mutta en uskonut vielä ulosajon hetkellä, että voitto olisi meidän. Joukkueesta irtosi lopulta erinomaisia henkilökohtaisia suorituksia.

Arsenal nousi sarjassa samalla Spursin ohi kahdella pisteellä ja nousee sijan tai pari riippuen muista otteluista.

CasinoEuro tarjoaa sinulle 5€ ILMAISRAHAA!