Suomen jalkapallomaajoukkue on voittanut Kyproksen maalein 3-0 Nikosiassa pelatussa A-maaottelussa. Suurlupaus Joel Pohjanpalo debytoi A-maajoukkuetasolla ja oli lähellä tehdä maalin.

Huuhkajat voittivat ensimmäisen jakson kahdella maalilla. Teemu Pukki ampui ottelun ensimmäisen 14. peliminuutilla. Varttia myöhemmin Perparim Hetemaj onnistui rangaistuspotkusta.

Vierasjoukkue vastasi maalinteosta myös toisella puoliajalla. Viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päätöstä Toni Kolehmainen kaunisteli loppulukemat kaukolauksella.

Pohjanpalo oli tehdä maalin

HJK:n huippulupaus Joel Pohjanpalo sai ottelussa ensikasteensa A-maajoukkueessa. Vasta 18-vuotias hyökkääjä vaihdettiin kentälle 70. minuutin kohdalla Teemu Pukin tilalle. Pohjanpalo oli aktiivinen ja pääsi lähelle maalintekoa.

Pari minuuttia kentälle tulonsa jälkeen Pohjanpalo pääsi virittelemään laukaustaan, mutta hänen kutinsa jäi Kypros-puolustukseen.

Todellinen paraatipaikka siirtohuhujen keskellä olevalle lupaukselle avautui kymmenen minuuttia ennen päätösvihellystä, kun Kolehmainen syötti nuorukaisen yksin läpi. Pohjanpalo yritti kiertää veskarin, mutta yritys ei tällä kertaa onnistunut.