HJK:hon seuraavaksi kahdeksi kaudeksi alkuviikosta sopimuksen tehneestä Mikael Forssellista tulee tiettävästi liigan parhaiten palkattu pelaaja.

Iltalehden laskelmien mukaan Forssell tienaa jopa 10 000-15 000 euroa kuukaudessa eli vuositasolla 120 000-180 000 euroa. HJK:n omistaja ja puheenjohtaja Olli-Pekka Lyytikäinen ei tarkkoja summia halua sanoa, mutta uskoo miehen olevan liigan parhaiten palkattu pelaaja.

– En tiedä kaikkien palkkoja, mutta ilmeisen helppoa on vastata, että hän on parhaiten palkattu, HJK-pomo kertoi Iltalehdelle.

HJK oli valmis panostamaan mieheen, koska uskoo hänen tuovan paljon myös kentän ulkopuolisille asioille.

– Uskon, että miehen hankinta vaikuttaa konkreettisesti yleisömääriin, fanipaitojen myyntiin ja sponsorimarkkinoihin.

”Miklun” palkka sama kuin keskivertokiekkoilijan

Veikkausliigan palkkataso on yleisesti alhainen. Vuoden 2011 liigapelaajien keskiansio oli palkkatutkimuksen mukaan 19 000 euroa ja vain 20 % tienasi yli 33 000 euroa.

Esimerkiksi jääkiekon SM-liigassa yli sata pelaajaa ansaitsi yli 100 000 euroa kaudesta. Kotimaisen kiekon huippunimet tienaavat kuitenkin vielä reilusti enemmän, kuten liigan palkkakuningas Ville Peltonen, jonka ansiotulot vuodelta 2011 olivat 294 740 euroa.

Lyö Betssonille 50 euron riskitön ensiveto! Nappaa myös 100 euron bonus!
Jos riskitön veto menee ohi, saat panoksesi takaisin! Lue tästä lisätietoja!