Ykkösen SJK:lla on 12 voimassaolevaa pelaajasopimusta ensi kaudeksi, kun viime torstaina seura tiedotti tehneensä Timo Rauhalan kanssa jatkosopimuksen.

Viime kauden joukkueesta varmoja lähtijöitä ovat Patrik Lomski, joka teki jo sopimuksen VPS:n kanssa, yhdysvaltalainen Patrick Phelan, joka palasi kotimaahansa.

Myyös seuran kasvatti Mikko Ylihärsilälopettaa komean uransa, Touko Tumanto jatkaa uraansa muualla. Muutaman viime kauden sopimuspelaajan ura jatkunee Kerho 07:n paidassa Kakkosessa ensi kaudella.

Neuvotteluita käydään viime kauden pelaajien kanssa

Viime kauden pelaajista edustusjoukkueen osalta neuvottelut ovat käynnissä vielä ainakin viiden tai kuuden pelaajan kanssa ja sopimuksien odotetaan syntyvän vielä ennen joulua, kertoo seura kotisivuillaan.

Uusia pelaajia on tulossa testiin myöhemmin joulukuussa ja muita potentiaalisia vahvistuksia kartoitetaan ensi vuoden puolella.

– On tietysti parempi mitä aiemmin saamme joukkueen valmiiksi, mutta periaate on, että ensin kartoitetaan jo täällä olevat pelaajat ja joukkueeseen hommataan vahvistuksia myöhemmin tarpeen mukaan. Johannes Laaksonen oli meille tästä poikkeava täsmähankinta (uutinen), urheilutoimenjohtaja Keith Armstrong valottaa seuran kotisivuilla.

– Joukkue aloittaa treenaamisen ensi kautta varten vasta joulukuussa. Tuolloin näytille tulee muutama uusi pelaaja. Näiden kanssa neuvotellaan mahdollisista sopimuksista vasta tutustumisen jälkeen.

Pelaajia tarvittaessa myös ulkomailta

”Keken” mukaan fokus on kotimaassa, mutta tarvittaessa verkot heitetään vesille myös laajemmin.

– Ensisijaisesti kartoitetaan kotimaisia pelaajia ja jos sellaisia pelaajia ei löydy mitä me haluamme, siirrämme katseemme ulkomaille. Etsimme mahdollisesti neljää tai viittä uutta vahvistusta eri pelipaikoille.

SJK sijoittui viime kaudella toiseksi Ykkösessä. Joukkueen virrallinen tavoite on nousu Veikkausliigan vuodeksi 2015.

Täydellinen lista sopimuspelaajista löytyy aiemmasta uutisestamme.