Huuhkaja-kärki Teemu Pukki ja Schalke kohtaavat Mestarien liigan ensimmäisellä pudotuspelikierroksella turkkilaisen Galatasarayn. Pukki pelasi alkulohkon aikana kolmessa ottelussa, joista kahdesti avauskokoonpanossa, mutta ei onnistunut maalinteossa.

Schalke potki sunnuntaina päävalmentajansa Huub Stevensin pihalle viime aikaisten heikkojen esitysten jälkeen. Virkaa tekevä vastuuvalmentaja Jens Kellerkään ei saanut kurssia käännettyä vaan joukkue putosi Saksan cupista Mainz-tappion myötä.

Nyt kuitenkin joukkue saa levähtää kuukauden päivät ennen sarjan jatkumista talvitauon aikana, jonka jälkeen odottaa tärkeitä pelejä niin kotimaan kentillä kuin europeleissäkin.

– Galatasaray on samaa tasoa kuin me. Kaksi vaikeaa peliä on edessä ja tunnetila tulee olemaan korkea. Siitä tule tiukka ottelupari, mutta luotamme siihen, että me olemme jatkoonpääsijä, Schalke-pomo Horst Heldt kertoi UEFA.com:ssa.

Entinen Schalke-pelaaja, nykyään Galatasarayssa pelaava Turkin maajoukkuepelaaja Hamit Altintop uskoo joukkueeseensa.

– Pelasin ensimmäiset Mestarien liigan pelini juuri Schalkessa ja on mahtavaa kohdata heidät. Uskon, että Saksassa asuvat turkkilaisyhteisö tuo etua meille (vieraspelissä), mies kertoi.

Otteluparin avausosa pelataan 20. helmikuuta Istanbulissa ja saksalaiset saavat lohkovoittajana ratkaisevan toisen kamppailun kotikentälleen 12. maaliskuuta. Seurat eivät ole aiemmin kohdanneet.