Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen miehistöön kuuluva Thomas Lam pelaa ensimmäistä varsinaista kautta AZ Alkmaarin ykkösmiehistössä. Suomalaisen äidin ja hollantilaisen isän jälkeläinen on ottanut kuitenkin vasta ensiaskelia miesten peleissä, hän on esiintynyt kahdesti Hollannin liigan ottelussa ja kahdesti cupissa.

19-vuotias puolustaja ehti jo viime kaudella olla useasti vaihtopenkillä, mutta kutsua kentälle ei tullut vasta kuin viime syyskuussa. Koko ikänsä tulppaanimaassa asuneella nuorukaisella on edustusoikeus sekä Suomen että Hollannin maajoukkueeseen, mutta Carl Jenkinsonin tapaista menetystä ei A-maajoukkueelle pitäisi tulla.

– Minua ei oltu kutsuttu Hollannin mukaan, kun menin yhtenä kesänä Suomeen leirille. Siellä oli satakunta junnua ja kaksikymmentä valittiin alle 15-vuotiaiden kaksoismaaotteluun Pohjois-Irlantia vastaan, Lam kertoi ensikosketuksestaan suomalaiseen jalkapalloon.

– Nuorille on annettu viime aikoina hyvin mahdollisuuksia, ja neljän viiden vuoden päästä meillä on hyvä ryhmä. Uskon, että joku päivä menemme EM-kisoihin.

Suomen alle 21-vuotiaiden EM-karsintalohko vuoden 2015 kisoihin arvottiin torstaina (uutinen).

Lue miehen koko haastattelu Helsingin Sanomien verkkosivuilta.