FC Interin viime vuosien runkopelaaja Joni Kauko siirtyi sopimuksettomana pelaajana FC Lahteen tällä viikolla. Taustalla on Interin omistajan Stefan Håkansin mukaan siirtokiemurat.

Miehen perässä ollut saksalaisseura ei ollut valmis maksamaan kasvattajarahaa Interille, jonka se voi pyytää alle 23-vuotiaasta pelaajasta vaikka sopimus ei olisi voimassa. Inter tarjosi miehelle kaksivuotista sopimusta, mihin hän ei kuitenkaan tarttunut (uutinen).

Pelaaja itse kertoi siirtymisensä syiksi tietyt sopimukselliset yksityiskohdat, joilla hän lienee tarkoitttavan mahdollista siirtymistä ulkomaille kesken sopimuskauden.

– Neuvoteltiin Interin kanssa eikä päästy yhteisymmärrykseen tietyistä ehdoista. Lahti tarjosi sitä vaihtoehtoa mitä halusin ja nyt ollaan siellä, Kauko kertoi Huuhkaja.tv:n haastattelussa.

22-vuotias keskikenttäpelaaja on parhaillaan Huuhkajien matkassa Thaimaassa, missä joukkue pelaa kaksi ottelua paikallisessa King’s Cupissa ensin isäntämaata vastaan ja sitten joko Ruotsia tai Pohjois-Koreaa vastaan.

– Ei ole hirveästi vastustajasta tietoa, ehkä palavereissa ja treeneissä käydään läpi. Uskon, että pikkunäppärä ja nopea joukkue tulee ainakin ensiksi vastaan.

Kauko on aiemmin pelannut yhden A-maaottelun.

Katso miehen haastattelu kokonaisuudessaan tästä.