HJK pelasi kauden ensimmäisen harjoitusottelun Maspalomas-turnauksessa Hollannin kärkiseuroihin kuuluvaa FC Twenteä vastaan maanantaina.

Ottelussa suomalaisseura pystyi pistämään hyvin ennalta kovemmalle ryhmälle kampoihin, mutta lopulta noutaja tuli rangaistuspotkukilpailussa, joka oli vuorossa heti varsinaisen peliajan jälkeen.

– Jossain määrin jouduimme liikaa puolustuskannalle, mutta se johtuu myös vastustajan kovuudesta. Hyökkäyspeli kulki ajoittain ja siellä nähtiin hyviä väläyksiä, mutta tulevaisuudessa haluan nähdä enemmän sellaista HJK:ta. Tämä oli kuitenkin juuri niin tärkeä harjoitus kuin ennalta saattoi nähdä, päävalmentaja Sixten Boström miettii seuran kotisivuilla.

HJK pelaa turnauksen pronssiottelussa torstaina klo 19.00 Suomen aikaa, missä vastaan tulee tiistaina pelattavan Strömsgodset (NOR)-FC Lausanne Sport (SUI) -ottelun voittaja. Kamppailu on nähtävissä suorana lähetyksenä VeikkausTV:stä.