Tuore nimi Huuhkajien valmennusryhmässä on Mika Lehkosuo, joka avustaa maajoukkuetta FC Hongan päävalmentajuuden rinnalla. Mies on joukkueen mukana Thaimaassa ja kertoo omasta roolistaan valmennustiimissä.

– Mixu on halunnut minulta, että tuon uusia ideoita ja niitä olen ehtinyt jo suoltaakin. Siinä mielessä homma on lähtenyt hyvin käyntiin, Lehkosuo kertoi Palloliiton sivuilla.

– Maanantaina pääseekin sitten vetämään kunnon harjoituksia ja muutaman päivän päästä onkin ensimmäinen peli. Ei minulla ole muuta mielessä kuin tuoda kaiken osaamiseni sekä ammattitaitoni Mixun ja Suomen käyttöön. Yritän pitää silmät auki koko ajan ja pyrin tuomaan uusia ideoita jokapäiväiseen toimintaan täällä.

Suomi kohtaa King’s Cupissa Thaimaan keskiviikkona ja ottelun tuloksesta riippuen lauantaina Ruotsin tai Pohjois-Korean. Katso tästä mukana olevan pelaajaryhmän koostumus.